Menu
Politiikka

Hiilinegatiivinen hyvinvointivaltio paras mahdollinen vientituote

Tulevat sukupolvet muistavat meidät ennen kaikkea siitä, miten toimimme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Eduskunnassa keskusteltiin viime viikolla ilmastovuosikertomuksesta. Se on tärkeä työkalu hallitusohjelmaan kirjattujen kunnianhimoisten ilmastotoimien toteutumisen seuraamiseksi.

Olemme vihdoin tilanteessa, jossa meillä on hallitus, jonka ohjelmassa päästövähennystavoitteet on nostettu ilmastotieteen ja oikeudenmukaisen globaalin kehityksen näkökulmasta oikealle tasolle. Olemme sitoutuneet tekemään oman osamme maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Vaikka ilmastovuosikertomus näyttää päästökehityksen suunnan olevan positiivinen, Suomen ja Euroopan nykyiset päästötavoitteet tai toimet eivät tähän riitä. Tahtia on kiristettävä.

IPCC:n viime vuonna julkaisema raportti painotti, kuinka suuri merkitys jopa pieneltä tuntuvalla lämpötilan nousun rajoittamisella on. Jos lämpötila nousee kaksi astetta 1,5 asteen sijaan, valtamerten korallit menetetään kokonaan, mikä vaikuttaa dramaattisesti paitsi merten ekosysteemeihin myös globaaliin ruokaturvaan. Tämä puolen asteen ero voi suistaa kymmenet miljoonat nälänhätään ja köyhyyteen.

Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen linkittyykin tiiviisti köyhyyteen ja epätasa-arvoon. Rikkaat aiheuttavat suurimman osan päästöistä, kun köyhät ovat suurimmat kärsijät ilmastonmuutoksessa. Tuoreen YK:n köyhyyden ja ilmastonmuutoksen suhdetta käsittelevän raportin mukaan ilmastonmuutos ei uhkaa ainoastaan satojen miljoonien perusoikeutta elämään, juomaveteen, ruokaan ja asumiseen, vaan lisäksi se murentaa demokratiakäsitystä ja laillisuusperiaatetta.

Ilmastonmuutos pakottaa meidät myös miettimään uudestaan tapaamme kuluttaa ja tuottaa kulutushyödykkeitä. On selvää, että kaikki tämän päivän toimintamallit eivät säily sellaisinaan ilmastoviisaassa yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa uusia työpaikkoja vanhojen, saastuttavien työpaikkojen sijaan.

Suomi tarvitsee oman Green New Dealin, joka mahdollistaa sosiaalisesti oikeudenmukaisen siirtymän. Päästötavoitteet eivät ole työllisyyden este, päinvastoin, ne ovat sen lähde. Esimerkiksi Bloombergin mukaan päästövähennysten edellyttämä kasvava uusiutuvan energian tarve panee liikkeelle globaalisti triljoonien dollarien investoinnit vuoteen 2050 mennessä. Meidän kannattaa olla mukana jakamassa tätä pottia.

Suomen etu kaikin puolin on olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Hiilinegatiivinen hyvinvointivaltio on paras vientituote, jonka Suomi voi viedä maailmalle. Meidän pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on näytettävä, että reilu muutos hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan on mahdollinen ja houkutteleva päämäärä. Jos me emme tähän pysty, niin kuka sitten?