Ympäristö asettaa raja-aidat kaikelle ihmisen toiminnalle. Tällä hetkellä näitä rajoja koetellaan. Emme voi elää yli varojemme, varsinkaan luonnonvarojemme. Koska emme voi muuttaa luonnonlakeja, on meidän on muutettava omaa toimintaamme. Työn ja talouden rakenteet on ohjattava sopimaan ekologisen kestävyyden ja planetaaristen rajojen puitteisiin.
Tämän voi kuitenkin tehdä monella tavalla. On tärkeää, että yhteiskuntaa muutetaan ekologisesti kestäväksi niin, että se on myös taloudellisesti ja inhimillisesti kestävää. Ekologisuus ja kaikkia hyödyttävä talous eivät ole ristiriidassa, vaan toisiaan tukevia tavoitteita. Ilmastokriisiä, luontokatoa ja ylikulutusta aiheuttavat samat talouden rakenteet, jotka aiheuttavat myös eriarvoisuutta. Samalla on pidettävä huoli, että talous toimii vakaalla pohjalla.
Vaalien alla on tapana nostaa esiin kysymys: miten kaikki hyvä aiotaan rahoittaa? Tämä on hyvä kysymys, johon huonoin mahdollinen vastaus on, että ei rahoiteta ollenkaan, vaan leikataan. Voimakkaan leikkauslinjan kannattajat eivät ota huomioon leikkausten inhimillisiä eivätkä kansantaloudelle haitallisia vaikutuksia. Yksioikoinen leikkauspuhe ja velalla pelottelu ovat populistista, eikä pitkäjänteistä talouspolitiikkaa. Ja kyllä, leikkaamisella on taloudellisia kustannuksia. Tapa, jolla valtiontaloutta hoidetaan on suoraan kytköksissä siihen, miten kansantalous voi: monet valtion menot ovat pikemminkin investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin talouden parantuessa ja verotulojen kasvaessa. Esim. työllisyyttä ja pienituloisten taloudellista asemaa parantavat toimet ovat tällaisia. Niistä leikkaaminen aiheuttaa negatiivisen kierteen, joka heikentää kansantaloutta ja sen myötä valtiontaloutta entisestään.
Monet tulokset näkyvät viiveellä: esimerkiksi koulutus ja ympäristönsuojelu ovat investointeja, joiden tulokset eivät näy heti, mutta niiden laiminlyönti kostautuu. Lisäksi on muistettava, mitä varten valtio on olemassa. Valtaosa menoista hyödyttää meitä kaikkia. Me kaikki osallistumme yhteiskunnan ja talouden ylläpitoon, eivätkä markkinat jaa tästä syntyvää hyvinvointia oikeudenmukaisesti vaan markkinalogiikan mukaisesti. Markkinamekanismi perustuu taloudellisen hyödyn maksimointiin ja sillä on taipumus kasata omaisuutta. Markkinat eivät voi olla itseisarvo, joiden ehdoilla toimitaan, vaan päinvastoin niitä täytyy ohjata ja rajoittaa, ja taloudellista hyvinvointia täytyy jakaa, jotta markkinoiden epätasa-arvoista tulonjakoa voidaan korjata.
Hyvinvointivaltio ja progressiivinen verotus kompensoivat markkinoita. Myös ekologinen monikriisi vaatii vahvaa ohjausta, koska kuten nähty on, markkinat eivät sitä hoida. Oikeistolainen talouspolitiikka aiheuttaa eriarvoisuutta, vasemmistolainen talouspolitiikka rakentuu oikeudenmukaisuuden tavoittelulle ja sille, mikä on rationaalista kvartaaleja pidemmällä aikavälillä.
Valtion menot ja tulot täytyy kuitenkin pitää tasapainossa. Velkaantumista tulee hillitä, mutta tulopuolen pitäminen kunnossa on tähän kestävämpi keino kuin kansantaloudelle ja yhteiskunnalle vahingolliset leikkaukset. Tulojen parantamiseksi taas on kaksi keinoa: työllisyydestä huolehtiminen ja veropohjan pitäminen kunnossa.
Työllisyyden hoito voi tarkoittaa lyhyellä aikavälillä menoja, mutta ne maksavat itsensä takaisin ja kääntyvät tuotoksi verotulojen kasvuna ja menojen pienenemisenä. Työttömyys ei yleensä johdu haluttomuudesta ottaa työtä vastaan, vaan työn puutteesta, sopivan osaamisen puutteesta tai työttömyyden pitkittyessä alentuneesta työkyvystä. Näihin ei voi vaikuttaa ansiosidonnaisen määrällä tai kestolla, vaan esimerkiksi panostamalla työttömien kykyyn löytää työtä. Vasemmisto esittää pitkäaikaistyöttömille työllisyystakuuta.
Lisäksi työelämä täytyy miettiä uusiksi monin osin. Työelämän kehittymiseen on aina liittynyt työajan väheneminen – työviikot ovat lyhentyneet kuudesta viiteen päivään ja viikkotunnit ovat nyt alle puolet 1800-luvun tasosta, kiitos työväenliikkeen määrätietoisen toiminnan parinsadan vuoden ajan. Tätä tulee jatkaa ja lyhentää työaikoja edelleen. Tämä on hyväksi niin ihmisten hyvinvoinnille kuin luonnollekin.
Myös verotusta on syytä tarkistaa. Esimerkiksi vuoden 2016 veroasteella valtion tulot olisivat nyt noin 8 miljardia suuremmat. Kokonaisveroasteemme on laskenut ja ilman tätä mitään julkisen talouden alijäämää ei edes olisi ja laskenut veroaste on lähinnä rikastuttanut varakkainta väestönosaa. Vähintään listaamattomien yritysten veroetu tulee poistaa ja miljonäärivero palauttaa. Suurten pääomien verotuksen kiristämisen lisäksi voidaan tiivistää veropohjaa ja yhdistää pääoma- ja ansiotulojen verotus samaan progressiiviseen verotaulukkoon. Tämä hillitsisi myös varallisuuserojen ja epätasa-arvon kasvua, jotka räjähtivät edellisen porvarihallituksen aikana.
Myös verovuodot täytyy tukkia: Suomi menettää vuosittain miljardeja harmaan talouden seurauksena. Vasemmiston tavoitteena ei ole nostaa veroja kattoon, vaan palauttaa ne kohtuulliselle ja oikeudenmukaiselle tasolle. Oikeudenmukainen verotus ylläpitää hyvinvointivaltiota, vähentää eriarvoisuutta ja edistää vihreää siirtymää.
Nykyisenlaiset valtavat tuloerot eivät ole perusteltavissa, eivätkä ne enimmäkseen määräydy yksilön työpanoksesta tai esimerkiksi työn tärkeydestä tai haastavuudesta, vaan talouden rakenteista. Eroja syntyy eri aloilla vallitsevien palkkatasojen perusteella ja erilaisen arvotuksen perusteella. Myös sukupuoli vaikuttaa tuloihin. Esim. hoitajien palkkojen pitäisi millä tahansa perusteilla olla palkkajakauman yläpäässä, ei nykyisellä tasolla. Tuloerojen ei tarvitse olla suuria, jotta taloudelliset tekijät houkuttelevat ahkeruuteen tai esim. raskaisiin ja vaativiin töihin, jotka eivät muuten olisi houkuttelevia.
Liian suureksi kasvaneet tuloerot aiheuttavat yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Eriarvoisuuden lisääntyminen on seurausta poliittisista päätöksistä, ei lahjakkuuseroista. Tasa-arvoinen yhteiskunta on kaikkien etu. Tämä tarkoittaa myös huolenpitoa niistä, jotka ovat jättäneet työelämän tai eivät siihen pysty. Esimerkiksi pienituloisten eläkeläisten toimeentulon parantaminen ja lapsiköyhyyden torjuminen ovat vasemmistolle tärkeitä.
Lopuksi vielä sosiaaliturvasta. Sosiaaliturvan tulisi perustua ihmisten vapauden ja hyvinvoinnin lisäämiseen, ja siksi kannatan perustuloa. Perustulo perustuu myönteiseen ihmiskuvaan, jossa ihmisiin luotetaan. Perustulolla voidaan poistaa nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmään liittyviä ongelmia, kuten turhaa kontrollia, rankaisua ja kyykyttämistä, jotka taas perustuvat negatiiviseen ihmiskuvaan. Perustulo myös tekee yrittäjyydestä turvatumpaa ja houkuttelevampaa, se parantaa pätkätyöläisten ja esimerkiksi apurahalla toimivien tutkijoiden ja taiteilijoiden taloudellista vakautta ja poistaa näiden ryhmien ja esimerkiksi opiskelijoiden eriarvoisuutta suhteessa perinteisiin palkkatyösuhteisiin. On myös paljon sellaista työtä, joka hyödyttää yhteiskuntaa, mutta josta ei saa asiallista kompensaatiota, kuten vaikkapa järjestötyö tai kotivanhemmuus. Perustulo voidaan nähdä taloudellisten oikeuksien ja tulonjaon toteuttamisen välineenä. Perustulo voi olla myös yksi väline ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa.
