Kolumni julkaistu Helsingin Uutisissa 15.2.2023
Vaikka Suomessa on lähes 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, on poliittisessa päätöksenteossa perhe tai parisuhde edelleen normi. Esimerkiksi korona-ajan rajoituksista linjattaessa tämä tuli rumalla tavalla esiin, kun tunnettiin olettavan, että kaikki asuvat useamman aikuisen kodeissa. Helsinkiläisestä näkökulmasta aihe on erityisen keskeinen, koska noin puolet Helsingin asuntokunnista koostuu yksinasuvista. Miksi yksinasuvien asiaa on sitten niin vaikeaa ajaa? Yksi syy on se, että kyseessä on todella moninainen joukko ihmisiä, ja yli miljoonaan ihmiseen mahtuu monenlaista elämäntilannetta. Jos mukaan lasketaan yhden huoltajan taloudet, nousee määrä entisestään. Silti tämä moninaisuus ei ole peruste yksinasuvien ohittamiseen, jota valitettavasti tapahtuu jatkuvasti.
Yksinasuminen voi kertoa hyvätuloisuudesta, siitä, että on varaa asua yksin. Kääntöpuolena on, että yhden hengen taloudet ja yhden huoltajan taloudet ovat yliedustettuina pienituloisten joukossa. Haasteena ei ole vain tulojen pienuus vaan myös elinkustannusten suuruus. Yksi konkreettinen yksinelävien asemaa parantava asia on kohtuuhintaisen asuntorakentamisen lisääminen, sillä suurin yksittäinen taloudellinen riski yksinasumisessa liittyy asumisen kustannuksiin.
Usein yksinasuminen on ihmisen oma valinta, mutta mahdollisten taloudellisten haasteiden lisäksi yksinasumiseen voi liittyä myös vaikeita tunteita ja yksinäisyyttä. Erityisesti ikääntyneillä ihmisillä yksinasuminen voi tulla vastaan leskeksi jäädessä. On myös huomionarvoista, että yksinasuvilla työikäisillä miehillä on kolme kertaa enemmän vakavaa masennusta ja kuolleisuutta kumppanin kanssa asuviin verrattuna. Sen takia myös mielenterveyden tukeminen linkittyy aiheeseen.
Kahden tai useamman aikuisen talouksia ja lapsiperheitä ei tietenkään pidä unohtaa, mutta yksinasuvat jäävät liian usein keskusteluissa paitsioon. Esimerkiksi sosiaaliturvaa ollaan parasta aikaa uudistamassa, ja on äärimmäisen tärkeää, että uudistuksessa huomioidaan yksinasuvat. Ylipäätään päätöksiä tehdessä on välttämätöntä tehdä arvioita siitä, miten ne kohdistuvat yksinasuviin. Vain siten meillä on työkaluja parantaa myös yksinasuvien asemaa.