Ajatellaan rakennusprojektia, jossa yksi henkilö rakentaa taloa toisen murjoessa sitä samaan aikaan hajalle. Suunnilleen tämä on maailmantalouden tila kehityspoliittisen johdonmukaisuuden näkökulmasta. Kehityspoliittisella johdonmukaisuudella tarkoitetaan, ettei kehityspoliittisten tavoitteiden toteutumista estetä muilla politiikan aloilla, kuten kauppa-, ympäristö- tai turvallisuuspolitiikassa.
On kestämätöntä tehdä kovasti kehitysyhteistyötä kestävien yhteiskuntarakenteiden luomiseksi, kun samanaikaisesti muilla aloilla estetään isommalla voimalla tavoitteiden toteutumista ja ylläpidetään apuriippuvutta. Kestävien yhteiskuntarakenteiden luulisi olevan myös kehitysyhteistyön rahoittajien intressi, sillä on järjetöntä käyttää rahaa vain tuhotakseen aikaansaannokset toisella kädellä. Juuri poliittiseen johdonmukaisuuteen on kiinnitettävä huomiota, mikäli halutaan tosissaan vähentää globaalia eriarvoisuutta ja luoda kestävää maailmantaloutta. Kuitenkaan esimerkiksi Timo Soini ei edes mainitse johdonmukaisuutta omassa Maailmantalouden tekijät -puheenvuorossaan.
Erityisen hyvin tämä poliittinen epäjohdonmukaisuus näkyy verotuksen ja kehitystavoitteiden suhteessa. Globaalin etelän maat menettävät veronkierron ja verovälttelyn vuoksi varoja moninkertaisesti enemmän kuin mitä kehitysapuna vastaanottavat. Vuosittaisen maailman yhteenlasketun virallisen kehitysavun määrä on noin 130 miljardia dollaria, kun taas veroparatiiseihin katoaa jopa noin yhdeksänkertainen määrä (1000 miljardia dollaria vuodesssa). Mikäli kehitystavoitteiden toteutumista halutaan edistää, onkin syytä kiinnittää huomiota tähän massiiviseen pääomapakoon. Vaikka myös rikollisuuden ja korruption kautta päätyy varoja veroparatiiseihin, niin selkeästi suurin osuus niihin virtaavista tuloista on yritysten aggressiivisen verosuunnittelun ja veronkierron kautta piilotettuja voittoja. On hyvä muistaa, ettei ongelma koske ainoastaan kehitysmaita, vaan myös Suomesta katoaa vuosittain satoja miljoonia veroparatiiseihin.
Veroparatiisitalouksista on päästävä eroon. Ne haittaavat kaikkien muiden paitsi pienen niistä hyötyvän porukan etuja. Erityisen suuri ongelma ne ovat kehitysmaille, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kerätä veroja valtaväestöltä tai resursseja valvoa rahavirtoja. Verotus on keskeisessä asemassa kehitysmaiden mahdollisuuksissa vähentää apuriippuvuutta ja lisätä omaa vastuutaan ja omistajuuttaan kehityksestä. Tästä syystä verotuksessa ja veroparatiisien kitkemisessä on keskeisesti kyse kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta. Verotuksella voidaan vähentää eriarvoisuutta niin maiden sisällä kuin globaalisti.
Suomen on toimittava aktiivisesti veroparatiisien lakkauttamiseksi. Suuryrityksiltä on vaadittava maakohtaista talousraportointia, jotta siirtohinnoittelulla harjoitettu veronkierto voidaan estää. Kansainvälisestä kaupasta jopa 70 prosenttia käydään monikansallisten yritysten sisällä. Yritykset voisivat hyvin jakaa tietoa liikevaihdostaan ja verotuksestaan maakohtaisesti, mutta ilman velvoitetta näin tuskin tulee tapahtumaan.
Toiseksi valtioiden välistä verotietojen vaihtoa tulee automatisoida. Vaikka OECD:n periaate tälle on jo olemassa, on pyrittävä luomaan sopimus automaattisesta monenkeskisestä verotietojen vaihdosta. On otettava käyttöön julkiset omistusrekisterit, jotta voidaan saada tietoa veroparatiisiyritysten ja -pankkitilien omistajista. Oleellista on tieto rahan liikkeistä ja siitä, ketkä nykyisestä massiivisesta salailusta hyötyvät.
Lisäksi Suomen tulee tukea kehitysmaiden omien verojärjestelmien kehittämistä niin, että suuryritykset maksaisivat oikeudenmukaisesti veroja maihin, joista ne hakevat hyödyt ja luonnonvarat mukaansa.
Johdonmukaisuus kehityspolitiikassa ei ole uusi asia, ja myös Suomi on sitoutunut edistämään kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta kaikilla politiikan aloilla. Veroparatiisit ovat vain yksi esimerkki epäjohdonmukaisuudesta. Niin kauan kuin veroparatiisitalouden annetaan rehottaa, on kestävää ja ihmisiä aidosti ja tasavertaisesti hyödyttävää maailmantaloutta hankala rakentaa.