Minna Canth tuli aikoinaan tunnetuksi kirjoittamalla yhteiskunnallista epätasa-arvoa ruokkivista ilmiöistä. Canthin luetuimpiin kuuluva teos Köyhää kansaa sisältää kuvauksen vastoinkäymisten koettelemasta perheestä, joka välttääkseen kodittomuuden joutuu maksamaan vuokran vastineeksi ainoan sänkynsä. Asunnottomuuteen liittyvät ongelmat ovatkin kytköksissä yhteiskunnan tasa-arvoisuuteen.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus asuntoon. Suomessa sama oikeus on kirjattu perustuslakiin: ”Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”. Oikeus asuntoon on ihmisoikeuskysymys. On itsestään selvää, että ilman asuntoa on vaikea olla tasa-arvoinen ja täysivaltainen yhteiskunnan jäsen. Tästä huolimatta asumistilanne on Suomessa pysynyt huonona.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Ajankohtaisen kakkosen teemailta vuodelta 1989  oli nimeltään asuntoilta ja sen pääteemana  oli asumisen kalleus. Ohjelmassa todettiin, että suurin asumiseen liittyvä ongelma on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen liian vähäinen tarjonta. Kuulostaako tutulta? 80-luvun lopulla käytiin hämmästyttävän samanlaista asuntopoliittista keskustelua kuin nyt. Suurta edistystä asian suhteen ei ole tapahtunut.

Omat kokemukseni asuntopolitiikasta ovat samankaltaisia. Olen ollut järjestämässäAsunnottomien yö -tapahtumaa ensimmäisen kerran vuonna 2005. Asunnottomien määrä ei ole tällä vuosituhannella merkittävästi vähentynyt. Asunnottomia on Suomessa noin 7500, joista noin 2000 on maahanmuuttajia. Osallistuminen Helsingin talonvaltausliikkeeseen on myös osaltaan antanut hyvän kuvan pääkaupunkiseudun mielivaltaisesta tilapolitiikasta. Samaan aikaan kun puolet Suomen asunnottomista asuu Helsingissä eikä epäkaupalliseen ja omaehtoiseen toimintaan ole tiloja, on täällä noin miljoona neliötä tyhjillään olevaa toimistotilaa. Ajankohtaisimpana esimerkkinä Helsingin suhtautumisesta omaehtoiseen toimintaan kertoo se, kuinka pitkään tyhjillään ollut vallattu Fastholman huvila poliisivoimin häädettiin ja tuhottiin. Mitään tarvetta tähän ei ollut. Tilanne asumisen ja tilojen käytön suhteen on  pahenemassavuokrien jatkaessa jyrkkää nousuaan.

Asumisen kalleuteen vaikuttavat monet asiat. Vuoden 1989 asunto-illassa syyksi esitettiin liian tiukkoja kaavoitus- ja valituskäytäntöjä, rakennusliikkeiden ahneutta, vähäistä kilpailua, keinottelua sekä valtion ja kuntien yhteistyökyvyttömyyttä. Täsmälleen samat syyt  löytyvät tällä hetkellä käytävästä asuntopoliittisesta keskustelusta. Eri osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että asuntojen liian vähäinen tarjonta on ongelman ydin, ja siksi ratkaisun löytäminen vaatisi laajamittaista yksityisten ja julkisten tahojen yhteistyötä. Tätä yhteistyötä on vaikea saada toteutumaan ilman pakottavia syitä. Tietyt tahot hyötyvät nykytilanteesta liian paljon, ja siitä eniten kärsivät ryhmät kuten opiskelijat, köyhät, matalapalkkaiset, työttömät, päihdeongelmaiset, vammaiset ja vanhukset eivät ole tarpeeksi vahvoja intressiryhmiä.

Toimimattomaan asuntopolitiikkaan ja sen aiheuttamaan eriarvoistumiseen on välttämätöntä puuttua. Sen lisäksi, ettei sivistysvaltiossa tulisi olla asunnottomuutta, tekevät liian korkeat vuokrat asumisen kasvukeskuksissa liian kalliiksi matalapalkka-aloilla työskenteleville ihmisille. Tämä on kansantaloudellinen ongelma ja pahentaa työttömyyttä.

Lainsäädännön mukaan valtion tulee edistää oikeutta asuntoon, mutta  se ei ole kuitenkaan velvoitettu sitä järjestämään. Monta kymmentä vuotta jatkunut ongelma ei ole ratkeamassa pelkillä pyrkimyksillä. Valtion tulee taata kaikille oma koti ja tehdä asumisesta subjektiivinen perusoikeus. Määrittelemällä asuminen jokaiselle kuuluvaksi oikeudeksi voidaan ongelmaan tarjota todellinen ratkaisu.

 

Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kirjoitus.