Katsoin Yle Areenasta löytyvän Ku Klux Klania käsittelevän dokumentin, joka kuvaa väkivaltaisen liikkeen roolia osana Yhdysvaltojen historiaa. Dokumentti on tärkeä muistutus siitä, kuinka syvän rakenteellista rasismi on ja kuinka olisi naiivia ajatella, että rasismi katoaisi itsestään ilman väsymätöntä ja jatkuvaa työtä.
Tässä kuussa tapahtui myös samanaikaisesti ennennäkemätön ja toisaalta täysin odotettavissa ja jopa tiedossa ollut hyökkäys Capitoliin, Yhdysvaltojen kongressiin. Siitä huolimatta, että hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä, keskusteluissa esitettiin näkemyksiä, että kyseessä oli pelkästään päämäärätön rähinäjoukko. Monella oli päällimmäisenä mielessä valokuvat hassusti pukeutuneista mellakoitsijoista.
Hassujen asujen merkitys nousee esiin myös KKK-dokumentissa. Tämä valkoista ylivaltaa ajanut liike hyödynsi erikoisia asujaan ja näyttäviä performansseja ajaessaan väkivaltaista ideologiaansa. Kaikki alkoi nuorten miesten juopotteluporukasta, joka käytti huumoria ja metkuja kuitenkin samaan aikaan tappaen mustia ihmisiä. Liike nousi historiansa aikana suosituksi koko perheen toiminnaksi, jolla oli vahva edustus vallan korkeimmilla paikoilla ja hallinnon joka portaalla. Mielleyhtymä tähän päivään ei voisi olla selvempi. Äärioikeiston uhka voi olla todellinen, vaikka osa sen kannattajista näyttäisi lähinnä trollaavan ja sekoilevan.
Suomen historia on tietenkin aivan erilainen kuin Yhdysvaltojen, mutta yhtä selvää on, että Suomella on oma rasistinen historiansa, eikä Suomi ole rasismista vapaa maa. Äärioikeistolle löytyy kannatusta. Oma motivaationi poliittiseen vaikuttamiseen tulee sisällöllisten tavoitteiden lisäksi siitä, että tiedän olevani osa liikettä, joka toimii rasismia vastaan ja vastavoimana äärioikeistolle. Yksi pahimmista uhista liittyen äärioikeistoon on sen normalisoituminen. Sen estämiseen me kaikki voimme vaikuttaa.
Julkaistu alunperin Kansan Uutisissa 23.1.2021.