Keskustelimme tänään eduskunnassa kahdesta kansalaisaloitteesta. Toinen pyrkii vauhdittamaan turpeesta luopumista ja toinen taas luokittelemaan turpeen kansallisesti uusiutuvaksi luonnonvaraksi, jotta sen käyttöä voitaisiin jatkaa.
On selvää, että turpeen energiakäytön tulee loppua. Turve ei ole kestävä energiamuoto. Fossiiliset polttoaineet ajavat yhteiskunnat ilmastokriisiin, ja niistä on yksiselitteisesti päästävä eroon.
Vasemmisto tavoittelee kestävää energiajärjestelmää. Siirtymää pois turpeesta elinkeinona ja energiamuotona tulee tukea. Elinkeinonsa menettäville tulee suunnata reilun siirtymän rahastosta tukea alan vaihtamiseen. Ihmisistä täytyy pitää huolta energiamurroksessa. Turvealan yrittäjille on oltava rehellinen, eikä heitä saa johtaa harhaan investoimaan menneisyyden alalle.
EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta sekä kansallisista valtion varoista on ohjattava tukea turvealan siirtymään sopivin instrumentein. Näin ollaankin tekemässä muuan muassa turvekoneiden käytöstäpoistamistuen, tiedottamisen, turvealan uudelleenkouluttautumisen ja uudelleentyöllistymisen tukien myötä. Lisää rahallista tukea on vielä tulossa. Tämä on selkeä signaali alalle: turpeen käytölle perustuvien elinkeinojen aika on ohi, ja julkinen valta auttaa siirtymään eteenpäin.
Mitä tulee turpeen korvaamiseen energiamuotona, Marinin hallitus on edistänyt ja edistää sitä kotimaisilla uusiutuvan energian ratkaisuilla. Näitä ovat muun muassa lämpöpumput, tuulivoima, aurinkolämpö lämmön varastointi ja geoterminen lämpö. Älykkäät uudet energiaratkaisut sähkön, lämmön ja jäähdytyksen välillä olisivat myös kovasti kaivattuja ympäri maailmaa, sillä kaikki maat ovat energiasiirtymän edessä.
Mitä nopeammin toimimme, sitä parempi meille itsellemme ja toisaalta koko ihmiskunnalle, kun muut voivat ottaa mallia energiasiirtymässä meiltä. Mikä kunnia!
Huoltovarmuuskysymykset on otettava vakavasti, ja Suomen energiahuollon varmistamiseksi tehtävän työn täytyy jatkua kunnes tilanteeseen on löydetty kestävä ratkaisu. Kukaan ei halua tilannetta, jossa koteja ei saada lämpimäksi talvella. On perusteetonta pelonlietsontaa väittää, että olisimme tämänkaltaisen tilanteen edessä. Emme ole. Sitä vastoin on hyvin valitettavaa, jos tuontipuun poltto lisääntyy väliaikaisesti, ja siitä on pyrittävä eroon mahdollisimman pian.
Marinin hallitusohjelmassa on lähdetty siitä, että turpeen energiakäyttö päättyy nykyennusteiden mukaan 2030-luvun aikana päästöoikeuden hinnan noustessa. Marinin hallitus myös teki päätökset, joilla vähintään puolitetaan turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Turpeen käyttö on vähentynyt paljon ennusteita nopeammin, ja hallituksen on toimittava muuttuneen tilanteen vaatimalla tavalla. Hallitusohjelmassa on sovittu, että pidetään huolta siitä, ettei ainespuuta ohjaudu polttoon. Näin on myös toimittava, nyt, kun puuta uhkaa todella ohjautua polttoon.
Olemme globaali poikkeus turpeen energiakäytössä. Suuri osa koko maailmassa poltettavasta turpeesta ja täten sen päästöistä aiheutetaan Suomessa. On harhaanjohtavaa väittää, että turvetta kohdeltaisiin verrokkimaissa uusiutuvana luonnonvarana. Näin ei ole.
Ei myöskään olisi mitään hyötyä määritellä turvetta kansallisesti uusiutuvaksi polttoaineeksi, kun EU-määritelmä turpeesta fossiilisiin verrattava polttoaineena pohjaa IPCC:n tieteelliseen arvioon. Emme siis pääsisi eroon päästökaupasta turpeen osalta missään tapauksessa.
Vasemmisto ei ajattele, että olisi Suomen etu yrittää luistaa ilmastotoimissa ja energiasiirtymässä. Meillä on vain yksi maapallo, aivan todella vain yksi maapallo, eikä voi kuvitella tulevaisuutta, jossa kaikki jatkuu ennallaan, kuin tähän asti. Ilmastokriisi johtuu kasvihuonekaasupäästöistä, jotka johtuvat energiajärjestelmästämme.
On siis valinnan paikka. Joko hidastelemme kestämättömän energiajärjestelmämme kanssa kunnes ilmastokriisi tuhoaa elämäntapamme. Tai sitten siirrymme vapaaehtoisesti kestävään, uusiutuviin perustuvaan energiajärjestelmään osana kestävyyssiirtymää.