Puhuin eilen eduskunnassa liittyen selontekoon turvallisuusympäristön muutoksesta. Puheenvuorossani avaan ajatteluani Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta tällä hetkellä.
On suuri arvo, että on saanut elää koko elämänsä maassa, jossa vallitsee rauha. Rauha on pohja, joka on mahdollistanut meidän hyvinvointivaltion kehittämisen. Rauhan aikaa elävä demokraattinen oikeusvaltio on maailman mittakaavassa kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Eikä sota-aika ole edes ajallisesti niin kaukainen. Molemmat isoisäni joutuivat sotimaan ja molemmat isoäitini pakenivat nuorina sotaa Karjalasta. Sotamuistot ovat osa myös minun, kuten niin monen meistä, sukujen elettyä ja kerrottua historiaa.
Tämä kevät on jälleen muistuttanut meitä jokaista siitä, kuinka rauha ei ole vielä tänä päivänäkään itsestäänselvyys. Venäjän aloittama tuhoamissota Ukrainassa on tuonut täysimittaisen sodan Eurooppaan ja muuttanut myös Suomen turvallisuuspoliittista ympäristöä radikaalisti.
Suomi ei ole ollut sodan edessä puolueeton, vaan on täysin yksiselitteisesti tukenut Ukrainaa, myös aseellisesti. Viimeksi viime viikonloppuna tuhannet ihmiset Senaatintorilla muistuttivat jälleen siitä, kuinka suomalaiset laajasti tukevat ukrainalaisia.
Venäjä on Ukrainassa aiheuttaman hävityksen ja tuhon lisäksi romuttanut Euroopan turvallisuusjärjestelmää, ja tämän seuraukset tulevat näkymään vielä pitkään tästä eteenpäin. Tämä tarkoittaa, että myös Suomessa on nyt päätettävä siitä, kuinka ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa päivitetään vastaamaan muuttunutta tilannetta. Erityisesti kysymys NATO-jäsenyydestä on ajankohtainen.
Itse näen, että kaikkiin vaihtoehtoihin liittoutumisen tai liittoutumattomuuden suhteen sisältyy sekä riskejä että hyötyjä, joita on voitava käsitellä rehellisesti. Tänä keväänä Suomessa punnitaan historiallisia päätöksiä, joiden täytyy kestää aikaa. Päätösten kestävyyttä voidaan osaltaan varmistaa sillä, että näitä eri vaihtoehtoja käydään aidosti läpi.
Venäjän suhteen minulla ei ole ollut kaunisteltua kuvaa. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä Venäjällä, osallistunut mielenosoituksiin niin Venäjällä kuin Venäjän suurlähetystöllä Helsingissä. Olen tehnyt yhteistyötä venäläisten demokratia- ja ihmisoikeusaktivistien kanssa. Ihmisiä, joiden kanssa olen toiminut, on pahoinpidelty, on vangittu ja on jopa tapettu Venäjällä. Minulla ei siis ole ollut ruusuista kuvaa Venäjän demokratian tilasta ja kehityksestä. Silti täysimittainen maasota Ukrainaan yllätti ja järkytti myös minua.
Elämme nyt maailmassa, jossa naapurimme on häikäilemättömästi hyökännyt toisen naapurinsa kimppuun. Hyökännyt suvereeniin valtioon syyllistyen lukuisiin sotarikoksiin ja mahdollisesti jopa kansanmurhaan. Suursota on romuttanut luottamuksen Venäjään ja muuttanut Euroopan turvallisuutta pitkäksi aikaa. Suomen turvallisuuspoliittisia päätöksiä on nyt tehtävä tässä todellisuudessa.
Tällä hetkellä ajattelen, että Suomen Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta monella tapaa perusteltu vaihtoehto. Nato-jäsenyyden suurin hyöty olisi sen ennaltaehkäisevä vaikutus ja annan sille paljon painoarvoa.
Silti Nato-jäsenyys toisi mukanaan omat riskinsä, eikä se myöskään olisi taika-avain turvallisuuteen. Jatkossakin Suomen oma uskottava puolustus on kaikissa tilanteissa lähtökohtainen tapa pitää huolta Suomen turvallisuudesta.
Samaan aikaan ajattelen, että on yhä tärkeämpää tavoitella maailmaa, jossa ei tarvita ydinaseita ja asevarustelua. Eli riippumatta Nato-jäsenyydestä on jatkossakin tärkeää, ja myös mahdollista, että Suomi jatkaa kansainvälistä työtä rauhan ja ydinaseriisunnan puolesta.
Entistä tärkeämpää on myös demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustaminen. Se on työtä myös rauhan puolesta, sillä se on tapa estää sellaista yhteiskuntakehitystä, joka on Venäjällä mahdollistanut nykytilanteen.
Lopuksi haluan sanoa, että vaikka turvallisuuspoliittisissa päätöksissä laaja konsensus on monella tapaa perusteltu ja minunkin kannattama tavoite, niin demokratian vahvuus on myös siinä, että kestämme eri näkemykset ja voimme olla perustellusti eri mieltä. Se on yksi niistä asioista, joka erottaa meidät totalitaarisista valtioista, joiden yhteiskuntajärjestys ei kestä moniäänisyyttä.
