Menu
Politiikka

Ilmastonmuutos huomioon ruoan hinnoittelussa

Keskustelu elintarvikekauppojen ”hintasodasta” käynnistyi tällä viikolla. Keskustelussa on toistaiseksi jäänyt huomiotta se, kuinka paljon kaupat hintapolitiikallaan ohjaavat kulutuksen ekologisia ja eettisiä vaikutuksia.

Kauppojen olisi syytä kerätä katteensa ympäristölle ja eläimille haitallisista tuotteista ja siirtyä pois kasviperäisten tuotteiden ylihinnoittelusta. On hämmästyttävää, että ekologiset tuotteet, kuten kasvimaidot ja tofu maksavat monin kerroin enemmän kuin eläinperäiset vastaavat tuotteet. Kuitenkin kasviperäisten tuotteiden tuotanto on huomattavasti vähemmän energiaa ja resursseja vaativaa. Kasvissyönti on myös kannanotto eläinten oikeuksien puolesta.

Ruokapolitiikan lähtökohdaksi tulisikin ottaa ruokaturvan varmistaminen kestävästi tuotetulla kasvisruoalla. Tarvitaan poliittisia keinoja ohjata kulutusta pois ympäristöä ja ilmastoa raskaasti kuormittavista tuotteista kohti paikallista ja ekologiseen viljelyyn perustuvaa tuotantoa. Ruoan hintaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi laskemalla ruoan arvonlisäveroa entisestään, kuitenkin niin, että eläinperäisten tuotteiden vero yhtenäistetään yleiseen alv-kantaan. Tämä ohjaisi kulutuskäyttäytymistä suosimaan kasvisperäisiä tuotteita ja näin tuettaisiin tavoitteita taistelussa ilmasto- ja ympäristökriisiä vastaan.

Jos haluamme ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, ruokapolitiikkaan on kiinnitettävä enemmän huomiota.

 

Julkaistu Helsingin Sanomissa 23.1.2015.