Menu
Politiikka

Kunta-alan työntekijät ansaitsevat palkkaohjelmansa

Kolumni julkaistu Helsingin Uutisissa

Olen seurannut koko kevään tiiviisti kunta-alan työtaisteluita. Pitkittyneen työkiistan taustalla on se, että kuntasektorilla on valtavasti vaativia, kuormittavia ja vastuullisia tehtäviä, joiden palkkataso ei vastaa näitä vaatimuksia. Helsinki ei pyörisi päivääkään ilman heitä.

Vasemmistoliitto on kovaäänisesti kannattanut monivuotista palkkaohjelmaa kunta-alalle. Nyt neuvotteluihin saatiinkin osittainen ratkaisu kesäkuun alussa viisivuotisen palkkaohjelman muodossa, jolla lähdetään täyttämään kuntasektorin palkkakuoppaa. Tämä on hyvä alku. Ratkaisu tuo kaikille palkankorotukset, vaikka kaikki järjestöt eivät ratkaisua olekaan hyväksyneet.

Sovittua palkkaohjelmaa on kuvailtu esimerkiksi sanoilla “ennennäkemätön” ja “historiallinen”. Poikkeuksellisen siitä tekee se, että vientialat ovat aiemmin toimineet palkanmuodotuksen tiennäyttäjinä, mutta tällä kertaa kunta-alan palkankorotukset ovat tulevina vuosina vähintään ns. yleisen tason mukaisia ja sen päälle tulevat palkkaohjelman mukaiset korotukset.Ratkaisuun eivät tietenkään kaikki ole tyytyväisiä. Esimerkiksi Suomen Yrittäjät vaati työnantajaleiriä lopettamaan työehtosopimusten solmimisen, jotta vientialojen palkankorotuksia määrittävää yleistä linjaa ei syntyisi. Tällöin kunta-alan palkkaohjelmaa ei voitaisi sitoa siihen ja korotuksilta vedettäisiin matto alta.

Kritiikkiä perustellaan sillä, että palkankorotukset tulevat liian kalliiksi, vaikka todellisuudessa kalliiksi tulee se, mikäli tärkeille töille ei ole tekijöitä eikä yhteiskunta toimi. Sovitulla palkkaohjelmalla onkin tavoitteena vastata monien alojen kroonistuneeseen työntekijäpulaan ja parantaa työvoiman saatavuutta. Lisäksi mielestäni on tärkeää muistaa, että vaihtoehto palkkojen korotukselle ovat jatkuva ylityökorvausten maksaminen, vuokratyövoiman käyttö sekä ulkomaisen työvoiman hankkiminen, jotka voivat lopulta maksaa vielä enemmän.

Hyvinvointivaltiomme perusta ovat hoitajat, kasvattajat, avustajat, peruspalvelujen ammattilaiset sekä monet muut julkisten alojen työntekijät, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että he ovat palkankorotuksensa ja palkkaohjelmansa ansainneet.