Mikä saa erikoisen kolmikon, ilmastoaktivismia organisoivan perheenäidin, yliopistossa työskentelevän fyysikon ja 66-vuotiaan mökkeilijän aloittamaan yhdessä nälkälakon Helsingin keskustassa? Lyhyesti: ilmastokriisi. Elokapina-liikkeeseen kuuluneiden henkilöiden syynä 12 päivää kestäneeseen lakkoon oli lakkoilijoita yhdistävä syvä huoli ilmastonmuutoksesta ja päättäjien riittämättömistä toimista kriisin estämiseksi. Voin hyvin jakaa tämän kokemuksen. On syytä pystyä enempään.
Ja juuri länsimailla olisi tosiaankin syytä parempaan. YK julkaisi kesällä uuden kestävän kehityksen raportin, joka arvioi maiden suoriutumista kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelmassa määritellyistä ilmastotavoitteista. Näitä tavoitteita ovat esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutoksen huomioiminen poliittisessa päätöksenteossa.
Tavoitteet saavuttaneiden maiden joukossa ovat melkein kaikki Afrikan maat, yhteensä 43 maata, sekä parisenkymmentä muuta alhaisen ja keskitulotason maata Aasiasta, Karibialta ja Oseaniasta. Läntiset rikkaat valtiot sen sijaan ovat suoriutuneet huonoimmin, Suomi mukaan lukien. Kestävän kehityksen musta aukko on Euroopan maiden osalta juuri ilmasto. Tämä on ristiriitaista, sillä EU haluaisi olla ilmastojohtaja.
Suurin ilmastokritiikki nykyisen hallituksen toimissa suuntautuu turpeen tukiin, valtion omistaja-ohjaukseen (erityisesti Fortum), koronaelvytyksen kohdentumiseen ja kestämättömään maatalousjärjestelmään. Elokapina toteaakin osuvasti kritisoidessaan muun muassa turpeenpolton sallimista, että ”nämä voisivat olla sellaisen hallituksen toimia, joka on täysin tietämätön ilmastonmuutoksen realiteeteista”.
Vasemmistoliiton tehtävä on varmistaa, että tämä hallitus lunastaa ilmastolupauksensa ja palauttaa ihmisten luottamuksen siihen, etteivät ilmastotavoitteet jää puheiden tasolle.
Julkaistu alunperin Kansan Uutisissa 29.8.2020
