Mai Kivelä

kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, aktivisti

Korona levittää epätasa-arvoa – naistenpäivänäkin

Naistenpäivä on tänä vuonna erilainen. Elämme poikkeustilaa, jossa pandemian vastatoimet ovat menneet yhteiskunnan muiden haasteiden edelle. Ymmärrettävästi näin, koska on kyse ihmisten henkeä välittömästi uhkaavasta sairaudesta. Mutta tämä todellisuus on tarkoittanut, että tasa-arvotyössä on globaalisti menty taaksepäin, vaikka vuoden 2020 piti olla Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman juhlavuosi. Koronan sosioekonomiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin ja vähemmistöihin. Monet jo saavutetut edut naisten työssäkäynnin, taloudellisen tasa-arvon, tasaisemmin jaettujen kotitöiden ja lastenhoidon osalta sekä naisiin kohdistuvan väkivallan osalta ovat ottaneet takapakkia. 

Myös lähisuhdevälkivalta on lisääntynyt korona-aikana Suomessa ja globaalisti. Samat toimet, jotka pelastavat henkiä ja ovat välttämättömiä varmistamaan terveydenhuollon kantokyvyn, ovat entisestään lisänneet haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa. Jos väkivaltaa kokeva onkin yhtäkkiä jumissa kotona väkivallan tekijän kanssa, eikä hänellä enää olekaan samoja syitä, joita käyttää kotoa poistumista selittämään hädän koittaessa, voi yhdistelmä olla kohtalokas tai usein ainakin hyvin julma. Tästä ovat saaneet osansa myös lapset. Avuntarvitsijoilla, varsinkin riskiryhmäläisillä, voi myös olla aito huoli tartunnansaamisesta. Joillekin puhelinpalveluista on tullut yhä tärkeämpiä, mutta toisaalta esimerkiksi väkivallan kokijan voi olla vaikea löytää hetkeä edes soittaa apua, jos on väkivallan tekijän kanssa alinomaa. 

Lähisuhdeväkivallan lisäksi mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Globaalisti on näyttöä useista eri tutkimuksista, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet erityisesti naisilla. Syyt ovat moninaiset, mutta erityisesti naisille kertyvällä hoivavastuulla nähdään olevan vaikutusta: kun lapset ovat karanteenissa kolmatta kertaa tai etäopetuksessa, äidit pääsääntöisesti hoitavat heitä samalla, kun hoitavat myös työnsä. Myös lisääntynyt lähisuhdeväkivalta voi vaikuttaa naisten mielenterveyteen.

Poikkeustilanteessa palvelujen tarve korostuu. Jo ennen pandemiaa palvelut lähisuhdeväkivaltaa kokeville tai mielenterveysongelmien kanssa eläville olivat riittämättömiä. Avopalveluiden tarvetta Helsingissä täyttävät pitkälti järjestöt, eikä turvakotiverkosto ole tarpeeksi laaja. Lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja palveluihin ohjaamiseen tulisi panostaa huomattavasti kaupungin palveluissa. Esimerkiksi oman ja lähipiirini kokemusten perusteella lähisuhdeväkivaltaa ei seulota neuvoloissa, vaikka THL on tähän ohjeistanut. Helsingin kaupungin tulee pikaisesti hoitaa väkivallan ehkäisytyön koordinaattorin työ kuntoon.

Tänä naistenpäivänä meidän täytyy muistaa, että työ tasa-arvoisemman maailman ja tasa-arvoisemman Helsingin puolesta pitää jatkua joka päivä, myös pandemian jälkeen, mutta jo tänään. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemistä on jatkettava, eikä vaikeassa asemassa olevia ihmisiä saa jättää yksin, ei myöskään välttämättömien pandemiatoimien vuoksi.

Taide- ja kulttuurialojen puolella!

Taide- ja kulttuuriala on joutunut koronan runtelemaksi ja tarvitsee apuamme. On aika tukea heitä, joiden työpanos on osaltaan auttanut meidän muiden elämää eristyksissä.

Konsulttifirma EY:n tuore tutkimus valottaa COVID-19-kriisin vaikutusta Euroopan taide- ja kulttuurialoihin. Tutkimuksesta käy ilmi, että vuonna 2020 näiden alojen liikevaihto hupeni arviolta noin 31% verrattuna vuoteen 2019. Tämä tarkoittaa koko Euroopan alueella noin 199 miljardia euroa.

Lukema on valtava, mutta jos sitä purkaa osiin ja tarkastelee sen vaikutuksia, käytännössä se tarkoittaa lukematonta määrää taiteilijoita ja kulttuurialan työntekijöitä, jotka ovat joutuneet ahtaalle, kun heidän elinkeinonsa harjoittaminen on muuttunut huomattavasti tavallista haastavammaksi.

Tämä ei tarkoita, etteikö muillakin olisi vaikeaa. Koronakriisi koskettaa tavalla tai toisella meistä jokaista, ja lukemattomat ihmiset ovat menettäneet työpaikkojaan tai joutuneet kohtuuttomaan työkuormitukseen. Erityisen huomionarvoista EY:n tutkimuksessa on kuitenkin se, että taide- ja kulttuurialoja suuremman romahduksen on kuluneen vuoden aikana kokenut vain lentoliikenne.

Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan, voi nopeasti havaita, että taide- ja kulttuurialat vaikuttavat kaikkialla ympärillämme. Joka kerta, kun kuuntelet musiikkia, kuuntelet taide- ja kulttuurialoilla tehtyä työtä. Joka kerta, kun katsot elokuvaa tai sarjaa, katsot taide- ja kulttuurialoilla tehtyä työtä. Joka kerta, kun pelaat videopelejä, pelaat taide- ja kulttuurialoilla tehdyn työn ansiosta. Jokainen festivaali, näytelmä, romaani, sarjakuva, runo ja stand-up-koomikon kertoma vitsi edustaa taide- ja kulttuurialoilla tehtyä työtä. Ja mitä laajemmin näitä aloja tarkastelee, sitä suuremmaksi esimerkkien lista kasvaa.

Taiteella on valtava hyvinvointivaikutus, joka näkyy esimerkiksi sosiaalisen osallistumisen lisäämisessä, syrjäytymisen ehkäisemisessä, kriittisen ajattelun tukemisessa sekä sosiaalisen ja kulttuurisen moninaisuuden alueilla. Sen lisäksi, että taide tuottaa hyvinvointia, taide- ja kulttuurialat ovat myös Suomen suurimpien työllistäjien joukossa Ja tällä hetkellä iso osa näillä aloilla työskentelevien ihmisten tulonlähteistä on tyystin kuivunut. Katastrofaalisimpana esimerkkinä nimenomaan esittävien taiteiden liikevaihdon romahdus saattoi EY:n tutkimuksen mukaan olla vuosien 2019 ja 2020 välillä jopa 90%.

Kulttuurialalla työskentelee suuri määrä freelancereitä, joiden tulot koostuvat pääasiassa erilaisista keikkatöistä ja osa-aikaisista työsopimuksista. Esimerkiksi musiikkialalla ja esittävien taiteiden kentällä työskentelevät taiteilijat, joiden työ perustuu yleisötilaisuuksiin, ovat eläneet viime keväästä lähtien alituisessa peruuntuneiden ja siirtyvien keikkojen välitilassa. Jos tapahtumia on järjestetty, on ne jouduttu toteuttamaan vajaalla täyttöasteella ja kaikkien näiden erityisjärjestelyiden jälkeenkin, on kyseinen tilaisuus saatettu joutua perumaan muutaman päivän varoitusajalla. Koronakriisin jatkuessa epävarmana, on tilanteesta tullut  kestämätön paitsi itse taiteilijoille, niin myös tuotantotaloille ja keikkajärjestäjille.

Toinen konkreettinen epäkohta on epätasa-arvo työttömyysturvan suhteen. Usean taiteilijan tulonlähde on apurahoissa, jotka ei tällä hetkellä kerrytä ansiosidonnaista työttömyysturvaa ollenkaan, siitä huolimatta että taiteilija saattaa työskennellä muutaman vuodenkin apurahalla ja sitten yhtäkkiä jäädä työttömäksi.

Julkisen tuen tarve on taide- ja kulttuurialoilla valtava. Vaikka koronarokotteita kehitetään kovaa vauhtia, ja vaikka toivo kesällä järjestettävistä tapahtumista elääkin yhä voimakkaana, pelkkä toivo tulevasta ei riitä. Taide- ja kulttuurialojen ahdinkoon on puututtava pikimmiten.

Siinä tarvitsemme paitsi julkista tukea, myös tahtotilaa tuon tuen tarjoamiseen.

Koronakriisissä ei pidä leikata

Olen saanut valtavan määrän viestejä ihmisiltä, jotka ovat järkyttyneitä kotihoidontuen Helsinki-lisän aiotusta poistamisesta yli 1-vuotiailta. Päätös liittyy Helsingin ensi vuoden rahojen käyttöön, josta kaupunginvaltuusto vuosittain päättää. Ensi vuoden budjetti on erityisen tärkeä, koska siinä osaltaan linjataan miten käynnissä olevaan poikkeukselliseen yhteiskunnalliseen kriisiin Helsingissä vastataan.

Päätös ensi vuoden rahankäytöstä on päätös siitä miten kriisin negatiivisia vaikutuksia estetään tai vaihtoehtoisesti syvennetään. Tällä kertaa budjettisovun solmivat puolueet, jotka päättivät kokoomuksen johdolla, että Helsinki-lisä poistetaan yli yksivuotiailta ja että erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen puolelta leikataan. Vaikka budjettiin sisältyi myös hyviä päätöksiä, emme vasemmistoliiton valtuustoryhmässä voineet hyväksyä näitä leikkauksia, emmekä siksi voineet olla mukana budjettisovussa.

Itse olen peräänkuuluttanut sitä, että valtuuston enemmistön voisi muodostaa myös punavihrein voimin, kuten valtakunnan tasolla. Valtuustossa on enemmistö, joka olisi halutessaan voinut estää leikkaukset. Valitettavasti SDP ja vihreät eivät tätä mahdollisuutta halunneet käyttää, vaan valitsivat leikkaukset sisältävän budjetin kokoomuksen kanssa.

Minusta on kohtuutonta, että näin pahan kriisin aikana valitaan tietoisesti tehdä heikennyksiä, jotka kohdistuvat erityisesti lapsiin ja perheisiin. Helsingillä olisi ollut varaa jättää leikkaukset tekemättä: käyttötalouden puolella lisäykset olisivat mahtuneet budjetin ylijäämään. Se olisi tarkoittanut, etteivät kaupungin asukkaat, erityisesti sen pienimmät asukkaat, joudu kärsimään kriisitilanteesta yhtään enempää poliitikkojen päätösten takia.

Erityisen huonolta päätös leikkauksista tuntuu tilanteessa, jossa valtakunnan tasolla hallitus on tukenut massiivisesti kuntia, jotta leikkauksilta voitaisiin välttyä. Tämä on ollut hallitukselta selkeä arvovalinta. Arvovalinta sen suhteen, että kriisissä tulee pitää huolta ennen kaikkea ihmisistä, ja tietoisesti pyrkiä estämään koronan negatiiviset sosiaaliset vaikutukset. Nyt Helsingissä valitettavasti valittiin toisin, vaikka mikään pakko ei olisi ollut leikata.

Julkaistu alunperin Helsingin Uutisissa 5.12.2020

Opiskelijaravintoloiden oikeudesta ravintolatukiin kohtuuttomia epäselvyyksiä

Tällä viikolla mediassa on aiheesta puhututtanut opiskelijaravintoloiden asema eduskunnan hyväksymässä ravintola-alan tukipaketissa. Ensimmäisenä aihe nousi mediassa esiin Helsingin Sanomien uutisoidessa opiskelijaravintolaketju Unicafesta. Helsingissä toimivan opiskelijaomisteisen Unicafen liikevaihto on koronakevään myötä pudonnut 97 prosenttia. Kaikille avoimet ravintolat suljettiin muiden tapaan huhtikuun alussa ja vähäiset tuotot ovat tulleet pienimuotoisesta ulosmyynnistä. 

Haastattelussa Unicafe-ravintoloista vastaavan Ylvan liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki nosti esiin huolen siitä, että opiskelijaravintolat eivät mahdollisesti olisi oikeutettuja hallituksen ravintoloille lupaamiin valtion tukiin.

Eduskunnan nyt hyväksymä ravintola-alan tukipaketti on tärkeä, ja sillä voidaan osaltaan pelastaa ravintola-alan työpaikkoja. On kuitenkin pidettävä huoli, että ravintolatuki jakautuu oikeudenmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Se ei saa johtaa epäreiluun tilanteeseen ravintoloiden välillä. Tuki on perustuslakivaliokunnan edellyttämä taloudellinen korvaus siitä, että hallitus määräsi ravintolat suljettavaksi. Tämä sulkumääräys oli mahdollista vain nyt erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain välttämättömänä ja väliaikaisena toimenpiteenä. Sulkumääräys ei kuitenkaan koskenut henkilöstöravintoloita, sillä niiden toiminnan jatkumisen voidaan nähdä yhteiskunnan kriittisimpien elinten toimintaedellytyksenä. Esimerkiksi sairaaloissa sekä henkilökunta että potilaat tarvitsevat koronan aikaankin ruokaa.

Koska nyt puhututtava tukipaketti on nimenomaisesti kohdennettu hallituksen sulkumääräyksen korvaukseksi, on opiskelijaravintoloiden asemaa tarkasteltaessa katsottava nimenomaan sulkumääräyksen takana olevaa lainsäädäntöä. Olivatko opiskelijaravintolat sulkumääräyksen alaisia?

Lain majoitus- ja ravitsemistoiminnan väliaikaisesta muuttamisesta mukaan ravitsemisliikkeet on pidettävä suljettuina. Lakiin on kuitenkin kirjattu muotoilu: “Mitä 1 momentissa säädetään ei koske 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuja henkilöstöravintoloita.” Henkilöstöravintolat on siis rajattu sulkupäätöksen ulkopuolelle. Mutta miten henkilöstöravintolat määritellään?

Lain 1 §:n 3 momentin mukaan henkilöstöravintolatoiminnalla tarkoitetaan “vain yhteisön, säätiön tai laitoksen omalle henkilöstölle tai muuten rajoitetulle henkilöpiirille tarkoitettua ruoan tai juoman tarjoamista”. Lain esitöiden mukaan pääasiallisesti tietyn työpaikan henkilöstöä tai muuten rajoitettuja tahoja palveleva henkilöstöravintola poikkeaa luonteeltaan muista ravitsemisliikkeistä, koska se ei ole tarkoitettu yleisölle. 

Ovatko opiskelijaravintolat siis henkilöstöravintoloita?

Esimerkiksi Helsingissä toimivan Unicafen kaikki ravintolat myyvät kyllä korkeakouluopiskelijoille todistusta vastaan opiskelijahintaisia ateriatuettuja annoksia, mutta ovat samalla auki aivan kaikille. Ravintoloissa käykin asiakkaina opiskelijoiden lisäksi paljon muitakin helsinkiläisiä. Myös lähes kaikkien muiden opiskelijalounaita myyvien palveluntarjoajien ravintolat ympäri Suomea ovat auki koko kansalle.

Voidaanko siis todella väittää, että opiskelijaravintolat tarjoaisivat ruokaa “vain yhteisön, säätiön tai laitoksen omalle henkilöstölle tai muuten rajoitetulle henkilöpiirille”? On toki mahdollista tulkita, että opiskelijat edustavat “muuten rajoitettua henkilöpiiriä”, mutta ne eivät kuitenkaan tarjoile ruokaa vain tälle henkilöpiirille. Ja jos henkilöpiiri on opiskelijat, niin miksi opiskelijaravintoloilla on lupa olla kaikille avoimia ja myydä myös ei-tuettuja ns. normaalihintaisia annoksia?

Opiskelijaravintoloiden tulkitseminen henkilöstöravintoloiksi ei ole myöskään sulkumääräyksen takana olevan lain hengen mukaista. Eduskunta hyväksyi ravitsemisliikkeiden aukioloajan väliaikaisen rajoittamisen “tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi”. Lain esityössä esimerkeiksi henkilöstöravintoloista on nostettu mm.  vanhainkodit, sairaalat, varuskunnat, vankilat, päiväkodit ja koulut ja teollisuuslaitosten henkilöstöravintolat. Näissä kaikissa asiakkaiden henkilöpiiri on selkeästi rajattu joukko, joka on toistensa kanssa tekemisissä muutenkin. Viruksen mahdollinen leviäminen joukon sisällä ei siis ole ravintolan avoinna olemisesta riippuvainen. Vaikka esimerkiksi Unicafe palvelisi kuvitteellisesti vain korkeakouluopiskelijoita, olisi pelkästään pääkaupunkiseudulla heitä jo 100 000. Kyseessä ei olisi siis kovinkaan lain hengen mukainen rajattu joukko.

Kun hallitus määräsi ravintolat suljettavaksi huhtikuun alussa, sulkivat myös opiskelijaravintolat kuuliaisesti ovensa. Missään lain esityön tekstissä tai siitä syntyneessä keskustelussa ei kyseenalaistettu opiskelijaravintoloiden asemaa sulkupäätöksen taustalla. Olivathan ravintolat olleet avoinna kaikille. 

On kohtuutonta, että vasta nyt, kun ravintolat ovat olleet jo toista kuukautta kiinni, nousee esiin tulkintoja, joiden mukaan opiskelijaravintolat olisivatkin voineet pysyä auki ja eivät siten olisi oikeutettuja ravintola-alalle tarkoitettuihin tukiin. Nämä tulkinnat tulevat alalle itselleen täysin yllätyksenä – ja auttamatta liian myöhään. 

Korostinkin siksi eduskunnassa puheissani tiistaina selkeän ohjeistuksen tärkeyttä. Työ- ja elinkeinoministeriön on nyt yksiselitteisesti linjattava opiskelijaravintoloiden asemasta suhteessa sulkumääräykseen ja ravintola-alan tukiin. On käsittämätöntä, että vielä tässä vaiheessa kevättä kansanedustajilla on keskenään erilaiset tulkinnat siitä, miten eduskunnan itse hyväksymä laki tähän toimialaan soveltuu. Hallituksen esitys tai talousvaliokunnan mietintö, jonka mukaisena eduskunta ravintola-alan tukipaketin hyväksyi, ei millään tavalla eksplisiittisesti rajaa opiskelijaravintoloita tuen ulkopuolelle. Eduskunnan keskustelussa kuitenkin suurin osa asiaa kommentoineista kansanedustajista näin teki, muun muassa talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen.


Nyt olisi vähintäänkin kohtuullista, että työ- ja elinkeinoministeriö linjaisi pikimmiten opiskelijaravintoloiden olevan lain hengen mukaisesti tavallisia ravintoloita henkilöstöravintoloiden sijaan. Opiskelijaravintolat ovat muiden ravintoloiden tapaan kärsineet erittäin merkittävästi korona-ajan sulkutoimista. Opiskelijaravintoloiden tukeminen on niin työpaikkojen kuin opiskelijoiden puolustamista. Opiskelijaravintoloiden tulisi olla  oikeutettuja ravintola-alan valtion tukiin.

Taide kuuluu arkeen!

Tänä keväänä olin odottanut erityisesti Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan uutta Museum of Becoming -näyttelyä, jonka piti avautua Helsingin taidemuseossa, ja jossa sain välillisesti olla mukana. No, kuten tiedämme, taidemuseot ovat olleet muiden kulttuurilaitosten tapaan kiinni. Vapaa-ajalla olenkin lähinnä ulkoillut lasten kanssa kotini lähistöllä.

Asun kaupunginosassa, jonka rakentamisessa on toteutettu taiteen prosenttiperiaatetta. Prosenttiperiaate tarkoittaa, että kaupunki velvoittaa alueen rakennuttajat käyttämään vähintään prosentin rakennuskustannuksista taiteeseen. Periaate koskee asuinrakennusten lisäksi myös pihojen, katujen ja viheralueiden rakentamista.

Prosenttiperiaatteen ansiosta kotikaupunginosassani Arabianrannassa on julkisessa tilassa valtava määrä taidetta: veistoksia, maalauksia, keramiikkaa, valokuvia, mosaiikki- ja valoteoksia. Suomen suurista kaupungeista prosenttiperiaatetta noudattavat tällä hetkellä järjestelmällisesti Helsinki, Oulu ja Hämeenlinna.

Nyt koronakriisin aikaan arvostukseni tätä periaatetta kohtaan on noussut entisestään. Vaikka museot ovat kiinni, ei taiteesta tarvitse luopua. Taide on arjessa.

Prosenttiperiaate on mahdollistanut sen, että olen viime viikonloppuna päässyt kiipeilemään leijonien päällä, lapset ovat hyppineet keramiikkakukasta toiseen ja kaksivuotias on pohtinut onko Paula Blåfieldin valtava Mamma-betoniveistos muumipeikko vai hai.

Prosenttiperiaate tuo taiteen kaikkien, ei vain harvojen, saataville. Prosenttiperiaatteen tulisikin olla osa kaikkia rakennushankkeita ja normaalia kaupunki- ja aluesuunnittelua kirjaamalla se lakiin. Tämä olisi sekä tapa tukea taiteentekijöitä että auttaisi meitä selviämään vaikeista ajoista paremmin.

Taide lisää ihmisten hyvinvointia ja jokaisella tulisi olla oikeus taiteeseen arjessaan.

Julkaistu alunperin Kansan Uutisissa 10.5.2020.