Menu
Politiikka

Turkistarhauskiellon aika on nyt

Koronan myötä turkistarhauskielto on jälleen ajankohtaisempi kuin koskaan. Ihmisten lisäksi koronavirus on levinnyt myös turkistarhoilla minkkien keskuudessa. Asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että koronavirus on tarttunut myös minkeistä ihmiseen.

Uutiset turkistarhoista koronaviruksen levittäjinä antavat jälleen uuden syyn nostaa turkistarhauskielto pöydälle. Esimerkiksi Hollannissa jopa 11 tarhalla on todettu koronatapauksia eläimillä. Tapauksien myötä Hollannin parlamentti kannattaa turkistarhauksien kiellon toimeenpanon siirtymäajan lyhentämistä siten, että tarhat on suljettava tämän vuoden aikana. 

Ennen kaikkea on muistettava, että turkistarhaus on epäeettistä ja julmaa bisnestä elävien olentojen hyvinvoinnin kustannuksella.

Hollannin lisäksi turkistarhausalaa ajetaan alas ympäri maailmaa. Norjan parlamentti päätti tarhauskiellosta viime vuonna ja Bosniassa viimeinen turkistarha sulki ovensa kesällä. Kansainvälisen paineen lisäksi alan kannatus Suomessa on laskussa. Selvityksen mukaan jopa 74 % suomalaisista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta.

Vasemmistoliitto on jo pitkään nostanut esiin turkistarhauden epäeettisyyden. Puolueen tavoitteena on edistää eläinten oikeuksia muun muassa ajamalla turkistarhaus hallitusti alas luopumisjärjestelmän avulla. Tänään maanantaina 24.8.2020 yhteinen rintama turkistarhausta vastaan laajeni, kun myös SDP päätti puoluekokouksessaan ajaa turkistarhauksen lopettamista Suomessa ja Euroopan unionin alueella. Täten viidestä hallituspuolueesta nyt kolme haluaa lakkauttaa turkistarhauksen.

Koronatartunnat osoittavat, että intensiivinen eläintuotanto on eläinten oikeuksien polkemisen lisäksi uhka myös ihmisille. Iloitsen SDP:n päätöksestä, ja oletan sen näkyvän hallituksen tulevissa linjauksissa. Suomen on korkea aika alkaa kansainvälisen esimerkin mukaisesti edistää turkistarhauksen kieltämistä niin ihmisten kuin eläinten hyvinvoinnin nimissä.