Menu
Politiikka

Talouskriisin ratkaisussa huomioitava ympäristötavoitteet

Koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin elvytystoimissa on huomioitava ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon luomat haasteet ja tuettavaa siirtymää ympäristöystävälliseen talouteen.

Koronaviruksesta toipuminen tulee edellyttämään valtiolta merkittäviä tuki- ja elvytystoimia. Ensi sijassa pitää tietenkin keskittyä akuuttiin hätään ja ihmisten toimeentulon turvaamiseen, mutta samalla katse tulee pitää myös tulevaisuudessa. Mikäli ilmastonmuutosta ja biodiversiteettikatoa ei hillitä tänä päivänä, edessä on useita vastaavia taloudellisia shokkeja, joilla on myös suuri inhimillinen hinta. 

Nyt koronaviruksen aiheuttama talouskriisi uhkaa ihmisten työpaikkojen lisäksi ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta välttämättömiä investointeja esimerkiksi uusiutuvaan energiaan.

Työllisyyden turvaaminen ja vähähiilisen siirtymän edistäminen eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa, vaan molempia voidaan edistää rinta rinnan elvytyksen kautta. Esimerkiksi ilmastoystävälliset investoinnit parantavat myös huoltovarmuutta, jolloin olemme Suomessa paremmin varautuneita vastaaviin tilanteisiin.

Biodiversiteettikatoa ehkäisemällä olemme paremmin suojassa tulevilta epidemioilta. Turvallisen tulevaisuuden takaaminen edellyttää hallitukselta toimia kotimaan lisäksi EU:ssa ja muilla kansainvälisillä areenoilla. 

Poikkeukselliset ajat tarvitsevat poikkeuksellisia toimia. Koronakriisi on osoittanut, että suomalainen yhteiskunta pystyy edelleen reagoimaan solidaarisesti vaikeisiin tilanteisiin ja olemme valmiita ponnistelemaan pitääksemme toisistamme huolta. Samalla on varmistettava, että elvytystoimilla turvataan tämän päivän hyvinvoinnin lisäksi myös turvallinen huominen.