Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä on jättänyt toimenpidealoitteen koskien myymättä jääneiden ja myymälöihin palautettujen käyttökelpoisten tuotteiden tuhoamisen kieltämistä. Suomessakin on uutisoitu esimerkiksi kauppoihin reklamoitujen, mutta pikkuvikaisten, sekä myymättä jääneiden tavaroiden tuhoamisesta.
– Tavaroiden ympäristöjalanjälki koostuu pitkälti materiaalien hankinnasta, tuotteen valmistamisesta sekä kuljetuksista. Meillä on käytössämme rajattu määrä luonnonvaroja, eikä ole millään tavalla hyväksyttävää tuhlata resursseja tällä tavalla, ja vielä ilman, että tuotteet edes päätyvät kuluttajille asti, sanoo Kivelä.
Kestävä kehitys ja ylikulutuksen kitkeminen näkyvät isossa osassa Marinin hallituksen hallitusohjelmaa, ja ohjelmassa korostetaan esimerkiksi Suomen roolia kiertotalouden edistäjänä. Kiertotaloudessa tavarat ja materiaalit pyritään pitämään mahdollisimman pitkään kierrossa.
– Tällainen tuotteiden turha tuhoaminen ei myöskään mukaile ympäristönsuojelulakia, jonka tarkoituksena on edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää, Kivelä summaa.
Maaliskuussa julkistettiin ekologista suunnittelua koskeva Euroopan unionin asetusehdotus, joka sisältää myös toimenpiteitä myymättä jääneiden kulutustuotteiden hävittämisen estämiseksi ja lopettamiseksi. Asetuksen ensimmäinen vaihe koskee vain suurten yritysten tiedonantovelvollisuutta, mutta myöhemmälle toteutukselle jätetään myös mahdollisuus kieltää myymättä jääneiden tuotteiden hävittäminen kokonaan tuotteesta riippuen.
– On hienoa, että asiaan on herätty myös EU:n tasolla, mutta Suomella olisi nyt mahdollisuus toimia edelläkävijänä ja näyttää muulle maailmalle esimerkkiä säätämällä myymättä jääneiden ja myymälöihin palautettujen käyttökelpoisten tuotteiden tuhoaminen lailla kielletyksi, toteaa Kivelä.
Mai Kivelän toimenpidealoite kokonaisuudessaan:
Toimenpidealoite myymättä jääneiden ja myymälöihin palautettujen käyttökelpoisten tuotteiden tuhoamisen kieltämiseksi
Suomessa on uutisoitu sekä myymättä jääneiden tuotteiden että asiakkaiden viallisina reklamoitujen tuotteiden tuhoamisesta, vaikka tuotteissa olisi vain pieniä vikoja. Reklamoitujen tavaroiden tuhoamisen pääasiallisena tarkoituksena on, että ne eivät päädy uudelleen reklamoitaviksi. Reklamoitujen tuotteiden kohdalla kyse on siis käyttökelpoisten tuotteiden pikkuvioista, joista asiakas on jo saanut rahallisen hyvityksen. Myös esimerkiksi tavarantoimittajasopimus voi vaatia tavaroiden tuhoamista.
Suomessa myymättä jääneitä ja myymälöihin palautettuja tuotteiden tuhoaminen ei ole kansallisen ympäristönsuojelulain mukaista. Ympäristönsuojelulain 1 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa todetaan, että lain tarkoituksena on “edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta ja ehkäistä jätteistä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia”.
Myös Euroopan unionin tasolla on julkistettu maaliskuussa 2022 ekologista suunnittelua koskeva asetusehdotus, joka sisältää toimenpiteitä myymättä jääneiden kulutustuotteiden hävittämisen estämiseksi ja lopettamiseksi. Euroopan unionin ekologisen suunnittelun asetusehdotuksen ensimmäisessä vaiheessa säädetään ainoastaan suurten yritysten tiedonantovelvollisuudesta tuhottuja tuotteita koskien, mutta asetusehdotuksessa esitetään myös mahdollisuutta kieltää myymättä jääneiden tuotteiden hävittäminen kokonaan säänneltävistä tuoteluokista riippuen.
Arvioiden mukaan esimerkiksi tavallisen t-paidan ympäristövaikutukset koostuvat 70–80 prosenttisesti materiaalien hankinnasta ja paidan valmistuksesta. Kuljetusten osuus ympäristövaikutuksista on noin 15-25 prosenttia. Tuotteiden ympäristövaikutusten kannalta olennaisinta on siis se, kauanko tuote on käytössä, mikä tekee myymättä jääneiden tai pikkuvikaisten, mutta käyttökelpoisten, tuotteiden tuhoamisesta ympäristön kannalta kestämätöntä.
Hallitusohjelmaan (s. 33) on kirjattu: “Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmasto- ja kestävyyshaasteen ratkaisijana – meillä voi olla pieni jalanjälki, mutta suuri kädenjälki.” Suomella olisikin mahdollisuus näyttää muulle maailmalle esimerkkiä säätämällä myymättä jääneiden ja myymälöihin palautettujen, käyttökelpoisten tuotteiden tuhoaminen lailla kielletyksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja tarvittaviin lainsäädäntömuutoksiin estääkseen ekologisesti kestämättömän, valmistajien ja jälleenmyyjien harjoittaman käyttökelpoisten tuotteiden tuhoamisen.