Tällä kaudella ilmastopolitiikka on ottanut historiallisen harppauksen eteenpäin. Sovimme hiilineutraaliustavoitteesta vuoteen 2035 mennessä, ja hiilinegatiivisuudesta nopeasti sen jälkeen. Säädimme ilmastolain, jolla sementoimme nuo tavoitteet sekä mekanismin, jolla riittämättömän ilmastopolitiikan voi haastaa tuomioistuimessa. Olen näistä tavoitteista edelleen ylpeä, ja samoin saavutuksista: Suomen päästöt ovat isossa kuvassa vähentyneet, ja olemme matkalla selvästi vähähiilisempään yhteiskunnalliseen aineenvaihduntaan kuin aiemmin.
Mutta.
Ilmastopolitiikka on siitä erityinen politiikan laji, että kompromissit ja sinne päin otetut askeleet, joiden varaan parlamentaarinen politiikkamme itse asiassa rakentuu, eivät riitä. Mikäli ilmasto kuumenee tietyn rajan yli, siitä aiheutuu turvattoman tulevaisuuden kierre, jota ei saada enää poikki. Aikarajat eivät jousta.
Samaan aikaan on totta, että jokainen nyt tehty ilmastoteko auttaa meitä 2030-luvulla ja sen jälkeen.
Kaisu, MISU ja ilmasto- ja energiastrategia muodostavat ilmastopolitiikkamme kovan ytimen. Näiden suunnitelmien yhteenlasketut ilmastotoimet eivät vie meitä hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Koska suunnitelmat annetaan kauden lopulla, lopputuloksena on oikeastaan to do -lista seuraavalle hallitukselle: tämän verran puuttuu, seuraavan hallituksen vastuulla on tuoda lisätoimet. Säätämämme ilmastolain ansiosta tämä ei ole pelkkä toive vaan velvollisuus. Riittävät ilmastotoimet ovat nyt juridinen velvollisuus suomalaisia kohtaan, joka sitoo jokaista hallitusta.
Meillä ei kuitenkaan ole aikaa viivytellä enää yhtään. Maankäyttösektorin lisätoimista olisi pitänyt pystyä päättämään jo tällä kaudella, samoin taakanjakosektorin toimista. Maankäytön muutosmaksu, metsien järeyden lisääminen, hiilensidonta ja maaperäpäästöjen hillintä suometsissä ovat esimerkkejä välttämättömistä maankäyttösektorin toiminta. Taakanjakosektorilla on pystyttävä vähentämään liikenteen päästöjä ruuhkamaksujen, vaihtoehtoisten käyttövoimien ja myöhemmin liikenteen päästökaupan kautta.
Päästökauppasektorilla suunta on hyvä, kunhan pidetään huolta siitä, että kivihiilen polttamista ei korvata puun polttamisella enää yhtenäkään talvena. Vaikka se voisi hinnan puolesta kannattaa ja olla hetkellisesti perusteltavissa huoltovarmuuden kannalta, puun polttaminen ei kokonaiskuvassa ole eikä voi koskaan olla ilmastotoimi. Tämä on selvää hiilinielun romahduksen myötä.
Olen tässä salissa puhunut kulutuksen päästöjen hillitsemisestä, energiatehokkuudesta ja energiansäästöstä aiemminkin. Puhun myös tänään. On ilmastokriisin aikaan sopeutumista, että sopeutamme energiankulutuksemme vastaamaan sitä, mikä on mahdollista kestävästi tuottaa. Tähän saakka olemme eläneet yli luonnonvarojemme. Ekokriisin pysäyttäminen edellyttää meiltä ihmisiltä sopeutumista: paitsi teollisuutemme, myös kulutuspuolen käyttäytymisemme on muututtava. Tämä on sitä helpompaa, mitä suuremmat tulot ihmisellä on, sillä suuria tuloja seuraa myös ilmastoraskas elämäntapa.
Kääntäen, meidän on varmistettava, että siirtymä on oikeudenmukainen ja reilu niitä kohtaan, joiden tulot eivät ole suuret. Hyvinvointi kuuluu kaikille, myös ilmastotoimien aikakaudella.