Naistenpäivä on tänä vuonna erilainen. Elämme poikkeustilaa, jossa pandemian vastatoimet ovat menneet yhteiskunnan muiden haasteiden edelle. Ymmärrettävästi näin, koska on kyse ihmisten henkeä välittömästi uhkaavasta sairaudesta. Mutta tämä todellisuus on tarkoittanut, että tasa-arvotyössä on globaalisti menty taaksepäin, vaikka vuoden 2020 piti olla Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman juhlavuosi. Koronan sosioekonomiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin ja vähemmistöihin. Monet jo saavutetut edut naisten työssäkäynnin, taloudellisen tasa-arvon, tasaisemmin jaettujen kotitöiden ja lastenhoidon osalta sekä naisiin kohdistuvan väkivallan osalta ovat ottaneet takapakkia.
Myös lähisuhdevälkivalta on lisääntynyt korona-aikana Suomessa ja globaalisti. Samat toimet, jotka pelastavat henkiä ja ovat välttämättömiä varmistamaan terveydenhuollon kantokyvyn, ovat entisestään lisänneet haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa. Jos väkivaltaa kokeva onkin yhtäkkiä jumissa kotona väkivallan tekijän kanssa, eikä hänellä enää olekaan samoja syitä, joita käyttää kotoa poistumista selittämään hädän koittaessa, voi yhdistelmä olla kohtalokas tai usein ainakin hyvin julma. Tästä ovat saaneet osansa myös lapset. Avuntarvitsijoilla, varsinkin riskiryhmäläisillä, voi myös olla aito huoli tartunnansaamisesta. Joillekin puhelinpalveluista on tullut yhä tärkeämpiä, mutta toisaalta esimerkiksi väkivallan kokijan voi olla vaikea löytää hetkeä edes soittaa apua, jos on väkivallan tekijän kanssa alinomaa.
Lähisuhdeväkivallan lisäksi mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Globaalisti on näyttöä useista eri tutkimuksista, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet erityisesti naisilla. Syyt ovat moninaiset, mutta erityisesti naisille kertyvällä hoivavastuulla nähdään olevan vaikutusta: kun lapset ovat karanteenissa kolmatta kertaa tai etäopetuksessa, äidit pääsääntöisesti hoitavat heitä samalla, kun hoitavat myös työnsä. Myös lisääntynyt lähisuhdeväkivalta voi vaikuttaa naisten mielenterveyteen.
Poikkeustilanteessa palvelujen tarve korostuu. Jo ennen pandemiaa palvelut lähisuhdeväkivaltaa kokeville tai mielenterveysongelmien kanssa eläville olivat riittämättömiä. Avopalveluiden tarvetta Helsingissä täyttävät pitkälti järjestöt, eikä turvakotiverkosto ole tarpeeksi laaja. Lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja palveluihin ohjaamiseen tulisi panostaa huomattavasti kaupungin palveluissa. Esimerkiksi oman ja lähipiirini kokemusten perusteella lähisuhdeväkivaltaa ei seulota neuvoloissa, vaikka THL on tähän ohjeistanut. Helsingin kaupungin tulee pikaisesti hoitaa väkivallan ehkäisytyön koordinaattorin työ kuntoon.
Tänä naistenpäivänä meidän täytyy muistaa, että työ tasa-arvoisemman maailman ja tasa-arvoisemman Helsingin puolesta pitää jatkua joka päivä, myös pandemian jälkeen, mutta jo tänään. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemistä on jatkettava, eikä vaikeassa asemassa olevia ihmisiä saa jättää yksin, ei myöskään välttämättömien pandemiatoimien vuoksi.
